Meillä on asiaa

Näemme mahdollisuuksia sielläkin, missä muut näkevät esteitä.
Kuuntelemme. Ymmärrämme.
Luomme kasvun edellytyksiä poistamme sen esteitä.

Olemme muuttaneet!

ZEROTENIN TIIMI VAHVISTUI JA TOIMISTO MUUTTI UUSIIN TILOIHIN VANTAALLE Zeroten on muuttanut uusiin tiloihin Vantaalle. Uusi toimisto sijaitsee Martintalossa helppojen liikenneyhteyksien päässä, joten toimistollemme on entistä vaivattomampaa saapua niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineilläkin. Uusi osoitteemme: Jaakonkatu 2, Martintalo, 01620 Vantaa
LIIKENNEKAMERA VÄLÄHTI SAMANA YÖNÄ JO KOLMANNEN KERRAN. SILLOIN MIETTINEN PÄÄTTI, ETTÄ NYT ON AIKA, JA OTTI PUHELIMEN KÄTEENSÄ. Savolainen vastasi noin yhden aikaan aamuyöstä hieman ärtyneenä.– Miksi helvetissä sä soitat keskellä yötä? Mä nukun nyt. Hän löi Miettiselle luurin korvaan, mutta puhelin soi minuutin päästä uudelleen.

Haetaan uusia zerotenilaisia!

AD/Copy, Tuotanto-AD, Konseptisuunnittelija.  Tule meille. Tarvitsemme sinua. Meillä on mukavia asiakkaita ja heillä monipuolisia ja haastavia töitä, joiden tekemiseen tarvitsemme nyt lisää osaajia. Tule kanssamme tekemään heille suunnittelua, viestintää, kampanjoita, digitaalista markkinointia ja kaikkea muuta mitä osaat.
FSP Finnish Steel Painting Oy on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista teollisen pintakäsittelyalan yrityksistä. Aiemmin se julkaisi sidosryhmälehteä, lähetti lehdistötiedotteita ja sillä oli verkkopalvelu. Viestintään ja markkinointiin haluttiin linja ja toimivaa sisältöä. Uudistimme FSP:n ilmeen sekä jalostimme markkinointiviestinnän suunnitelmalliseksi ja monikanavaiseksi.
YLÖS